taiteidenyo

Neve auttaa lapsia ja nuoria harrastusten pariin

Neve-konserni on läsnä tavalla tai toisella jokaisen rovaniemeläisen ja usean Lapin muunkin kunnan asukkaan arjessa. Pidämme huolta siitä, että elämisen, työntekemisen ja menestymisen perusedellytykset ovat kunnossa. Haluamme myös tukea tervellisä elämäntapoja ja auttaa niitä, jotka tukea tarvitsevat.

Panostamme sponsoroinnissamme erityisesti toiminta-alueemme lasten ja nuorten harrastus- ja kulttuuritoiminnan tukemiseen. Pidämme tärkeänä, että harrastusyhteisöille osoittamamme tuki näkyy nimenomaan lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien parantumisena sekä harrastuskustannusten pienenemisenä. Tavoitteena on, että tukemme avulla mahdollisimman monella lappilaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus haluamaansa harrastukseen ilman taloudellisia esteitä.

Pidämme tärkeänä, että tukemme näkyy siellä, mihin se on tarkoittettu suunnattavaksi. Kaikessa sponsoroinnissa pyritään saamaan yhtiön näkökulmasta mahdollisimman paljon vaikuttavuutta tuomalla esille tuettavaa tapahtumaa tai sponsoroitavaa kohdetta yhtiön viestinnässä ja erilaisilla yhteistyömalleilla.

Yhteistyökumppanimme ovat oivaltaneet arvomme ja tavoitteemme upeasti. Vuonna 2018 mahdollistimme osaltamme tuhansien rovaniemeläisten ja lappilaisten lasten ja nuorten harrastuksen ja tuimme useita tapahtumia.

junnuvNeve mahdollisti tuhansien lasten ja nuorten harrastukset

Vuonna 2018 Neve sponsoroi useiden yhdistysten ja tapahtumajärjestäjien toimintaa. Urheiluseuroista junnutoiminnan tukea saivat muun muassa Rovaniemen Palloseura, Rovaniemen Kiekko, Ounasvaaran hiihtoseura, Napapiirin Palloketut, Woman Volley, Napapiirin Pantterit, Ounasvaaran Atleetti Klubi, FC Santa Claus, Rovaniemen Reripas, Lapin Lukko, Arctic Circle Disc Golf ja SCR ry / Hope Rovaniemi uimakoulupaikkoja vähävaraisille. Suunnittelimme seurojen kanssa yhteistyön niin, että tuki suuntautui harrastuskustannusten pienenemiseen.

Tapahtumista tuimme muun muassa Taideiden Yön lastenfestareita, Rovaniemi City Run lasten juoksutapahtumaa, Koulutusmessuja Rovaniemellä, Sijaishaltijan "250 Kesätyöntekijää" -kampanjaa, PoroCup -tapahtumaa, Lainaanrannan Kelekkakisaa, Kuniinkuusravit 2019 -tapahtumaa, Kevätkirmausta, RolloVappua, Liikennepuiston nuorisopalveluiden kahvilatoimintaa ja Rovaniemen Wanhat Markkinat -hyväntekeväisyystapahtumaa,